lauantai 14. heinäkuuta 2012

Operaatio: Keijun kakut

Pitihän sitä keiju-sankarille kakut tekasta ja tällä kertaa toisen kakun teki ystäväni ja toisen minä itse. Koristelun tein kokonaan itse ja kieltämättä se oli mielenkiintoista puuhaa. Pahana päivän se ei kyllä minulta onnistuisi, sen verran kärsivällisyyttä se vaatii.


Ensimmäisessä kuvassa on neidin juhlakakku. En ole montaa sokerimassakakkua tehnyt, joten tämä homma ei aivan vielä rutiinilla mene. Ehkä joskus tämäkin sujuu niin, että lopputulos on siisti ja moitteeton. Hyvältä se kuitenkin maistui. Lainasin osan muoteista ystävältäni, jotta pääsin testaamaan tätä touhua. Lopputulos on kivan kesäinen kukkineen ja perhosineen. Sillä pitäähän keijun kakussa nyt kukkia ja perhosia olla. Kakku on täytetty mansikan palasilla ja sitruuna-tuorejuustovaahdolla.



Toinen kakku tuli ystävältäni koristeltavaksi. Tähän käytin sokerimassan lisäksi kermavaahtoa, kuten kuvasta näkyy. Mielessäni hahmottelin päivänkakkaraa, mutta ei se nyt aivan siltä näyttänyt. Hieman perhosia sinne tänne ja kaveriksi strösseleitä, niin nätti tuli. Tämän kakun sisällä oli minttusuklaatäyte ja tämä kakku kyllä sulasi suuhun. Sydämelliset kiitokset ystävälleni hienosta makuelämyksestä ja mahdollisuudesta harjoitella kakkujen koristeluja!

2 kommenttia:

  1. Oi miten sieviä ja herkullisen näköisiä kakkuja! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kun kommentoit blogissani. Laitoin sinne sulle sellaisen helpon haasteen. Ota ja vastaile, kun ehdit. Hyvää kesänjatkoa!

    VastaaPoista