torstai 4. huhtikuuta 2013

Ompeluharjoitusta

Taas on tullut taukoa, vaan kyllä tässä on jotain myös yritetty tehdä. Suunnitteilla on monta juttua ja materiaaliakin löytyy. Enää tarvitsisi vain tehdä ja sehän kyllä sopii. Ompelukurssilla on tullut enimmäkseen leikeltyä kankaita ja kaavoja, mutta sentään olen jo päässyt kokeilemaan ihan ompeluakin. Kurssilla on käytössä tavallisen ompelukoneen lisäksi peitetikkikone ja saumuri, niin nyt on todella kivaa tehdä. Lisäksi paikalla on opettaja, joka neuvoo ja antaa kommenttia työn aikana. Odotan jännityksellä, mitä saan aikaiseksi kevään aikana. Olisi kolme neitiä, joille voisi keksiä vaikka mitä.

Ensimmäinen työni on esikoiseni valitsemasta kankaasta hänelle legginsit. Pirteät housut, jotka saavat vielä seurakseen jonkinlaisen puseron. Aika näyttää sitten millaisen. En ole koskaan ommellut lapsilleni mitään, joten nyt on kyllä voittajan olo. Tästä se lähtee. Ehkä saan joskus omankin koneen, niin voisin tehdä jotain myös kotonakin.Näppärää se on tuo housujen teko, kun on kunnon koneet. Taidampa tehdä tällaisia vielä lisääkin.



Neuletöistä sen verran, että työn alla on ne kolmannet villasukat. Homma etenee hitaasti, mutta varmasti. Yritän tosissani tehdä ne valmiiksi, kun tiedän, että rakas kummityttöni niitä kovasti odottaa.

Aurinkoisia kevätpäiviä!

1 kommentti: