maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuoden viimeinen merkintä

Vuosi 2012 alkaa jäädä taakse päin ja täytyy sanoa, että olen onnistunut palauttamaan mieleeni paljon ja oppinut sitäkin enemmän. Setäni on kyllä aivan oikeassa sanoessaan: "Koskaan et saa sanoa, ettet osaa, jos et oo ees yrittäny!". On ollut ihanaa huomata, ettei asiat loppujen lopuksi niin vaikeita olekaan ja pulmallisiin tilanteisiinkin löytyy ratkaisu. Netin välityksellä löytyy aina joku, jolla on ollut vastaava tilanne. Ihana juttu! Se innostaa jatkamaan.

Minun viimeisimmäksi töiksi tälle vuotta tulivat lapaset. Hoksasin tuossa Joulun aikaan, etten ole tehnyt lainkaan lapasia pienimmälle tytölle ja niin otinkin käsiini ensimmäiset langat laatikosta ja näin, että siinähän ne on. Lankana on luonnonvalkea Nalle ja Nallen kukkaketo, jonka nimi taitaa olla Kirsikkapuu, jos en ihan huti muista. Kukkaketo on tullut minulle langanvaihdosta ja sitä on niin sopivan vähän, että sen voi hyödyntää johonkin pieneen. Nämä ovat ihan tavalliset lapaset, mutta minulle silti tärkeät, sillä ne ovat ensimmäinen pari kuopukselleni. Ihana antaa hänellekin jotain ihan omaa eikä aina siskojen jäljiltä.

Viimeisin työni on vanhimmat tyttäreni toive. Hän on jo 6-vuotiaana niin määrätietoinen, että kertoo ERITTÄIN  tarkkaan, mitä haluaa. Värit ja malli ilmoitettiin tarkkaan ja äitihän teki kuten prinsessa pyysi. Itse olisin tehnyt värit toisin päin, vaan täytyy sanoa, että nämähän ovat IHANAT! Lankana on Woolia edelleen niistä, mitä on jäänyt aiemmista töistä. Siinäpä neki näyttää hissunkissun kuluvan. Kahdet Ailit on siis nyt tehty ja eiköhän meidän kahden muunkin neidin kuulu omat Ailit saada. Saa nähdä, tuoko vuosi 2013 sen tullessaan.

Tempaus jää nyt tämän blogini mukaan kesken. Todellisuudessa olen tehnyt juuri 12 paria, vaan kun yksi pari jäi kuvaamatta, niin raportointini ei ole täydellistä. Ehkä mun pitää vähentää yksi pari ensi vuoden lapasista, että kelpuutan itseni seuraavaan koitokseen. ;)

 
Toivotan kaikille hauskaa vuoden vaihdetta ja ihanien kokemuksien täyttämää vuotta 2013! Menen itsekin nyt katsomaan raketteja ja suunnittelemaan seuraavaa työtäni. Olisiko jo sukkien vuoro? Tai kokeilisinko tehdä huivin? Kun tietäisi itsekin. :) Näpertäjä kiittää lukijoita kiinnostuksesta. Toivottavasti minulla on teille paljon annettavaa myös ensi vuonna!

1 kommentti:

  1. Tosi kauniita molemmat pikku rasat :) Upeita on kaikki muutkin työsi!

    Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista